Birth of The Päiväkirja

Tarpeeksi monta reissua ja retkeä kun tekee, niin vääjäämättä pohtii mitä unohtui ottaa mukaan, mikä oli turhaa, mitä jäi tekemättä ja mitä ei tekisi enää koskaan uudestaan. Helppoahan olisi kirjoittaa tarkkaa päiväkirjaa matkoista, ruoista, varusteita ja käydyistä paikoista. Valitettavasti kun omaa säheltäjän ja unohtelijan luonteen niin nuo päiväkirjat ja varusteluettelot tuppaavat hukkumaan,  joten mikä olisi parempi ratkaisu kuin päiväkirja blogimuodossa. Tätä me ainakin yritämme.

Kirjoittajat, eli repunkantajat

Olemme kaksi lapsuudenkaveria, jotka naapuruuden ja yhteisten harrastusten vuoksi ovat joutuneet viettämään liikaa aikaa yhdessä ja koheltamaan ympäri kotikuntaa. Yhteisiä "seikkailuja" joita muistella on jo näin aikuisikään  mennessä ehtinyt olla jo liuta, eikä niille tunnu näkyvän loppua. Erinäisiä reissuja, matkoja, vaelluksia, retkiä ja suorituksia on molemmilla takana jo sopiva määrä ja usko siihen että niitä tulee lisää on kova.

Koska kirjoittajia on kaksi, lienee kohteliasta erottaa meidät toisistamme.

Risto

Lama ajan lapsi ja elävä todiste siitä että kaiken saa rikki... ja jos ei saa niin se hajoaa itsekseen. Vielä toistaiseksi opiskelu vaikeuttaa reissaamista, sillä opiskelijan budjetti ja lyhyet lomat eivät ole kovin anteeksiantavia, vaikka menohaluja olisi jos johonkin suuntaan.

Ville

Töissä käyvä, silti  kroonisesti aina perseauki. Spontaanisti kaikesta innostuva, mutta tuhansien mahdollisuuksien avara maailma loppujen lopuksi lamaannuttaa minut jäämään turvallisesti kotisohvalle.

Blogin sisältö

Blogi tulee keskittymään tuleviin retkiin ja reissuihin, sillä vanhojen muistelu on jo turhaa alkavan varhaisdementian takia. Blogin päivitystahti tulee todennäköisesti olemaan tasaisen verkkainen, miksi kirjoittaa turhasta?

Vaikka varusteista sanotaan ettei yksi hyvä varuste tee reissua, tai huono sellaista pilaa, niin varusteiden ja muonituksen pohtiminen tulee olemaan tärkeä osa blogia. Varmasti löytyy miljoona parempaa paikkaa ja sivustoa jossa vertailla erilaisia varusteita keskenään, mutta meille tämä on hyvä muistikirja omista kantamuksista.

Kuvitus ja tarinankerronnan mielekkyys ovat tärkeä osa blogin sisältöä, valitettavasti kumpikaan meistä ei ole ammattikuvaaja tai -kirjoittaja. Parempi vain tyytyä siihen mitä on tarjolla.

Yhteenvetona voitaisiin todeta että blogi toivottavasti pitää sisällään kahden reissaajan rehellisiä mielipiteitä reissuista. Toisinaan reissussa vituttaa kuin pientä ankkaa, niin silloin pitää kirjoittaa siitä että vituttaa, mutta tietenkään hyviä hetkiä unohtamatta.

Jos välillä tekee mieli taksilla kotiin, on sekin hyvä kirjata muistiin.

Pyrähdys UKK:lle

Alkusanat

Itsenäisyyspäivänä 2013 Nuuksiossa heräsi ajatus yhteisestä vähän pidemmästä reissusta. Sopiva ajankohta löytyikin elokuun puolivaiheilta Riston ainoalta lomaviikolta. Suunnitelmat reissun pituudesta,tarkoituksesta ja kohteesta vaihtelivat usein ja lopulta päädyimme pyörähtämään noin viikoksi UKK-puistoon.

Aluksi teimme hieman suunnitelmia reissun sisältöä ja reittiä koskien, mutta päätimme kuitenkin että voimme muuttaa kaikkea vielä paikan päällä. Ainoastaan alku- ja loppupaikka määritettiin, sekä päätimme että Sokostin päälle on kiivettävä.

Ensimmäisessä osiossa käydään päiväkohtaisesti tapahtumat ja reitit läpi. Tekstissä ilmoitetut etäisyydet ovat todella karkeita arvioita. Toisessa osiossa perehdytään hieman mukana kannettuun varustukseen ja muonaan.

Kuljettu reitti keltaisella katkoviivalla, punaiset ympyrät ovat yöpymispaikkoja

Day 0

Lauantai, 16.8 klo 01:15 jossakin päin Etelä-Suomea herätyskello pärähtää ja on aika nousta "hyvin" nukutun kolmen tunnin yöunien jälkeen. Puoli tuntia myöhemmin Ville herää puhelinsoittoon.... ei ollut miehestä kuulunut mitään, eikä mies kuullut herätyskelloa. Kello lyö kolmea yli kaksi ja viimeinen tarkastus on tehty, eli ainakin rinkat ovat mukana, on aika lähteä liikkeelle.

Varsinainen ajomatka, tarkalleen 1135 km, sujui leppoisasti ilman ruuhkia, eikä siitä ole juurikaan kerrottavaa. Matkalla tuli juotua muutamat kahvit ja syötyä porsaan ulkofileet Sodankylässä(oli ihan ok rafla, ei muisteta nimeä). Perillä Sompiojärvellä oltiin neljän aikoihin, joten yllättävän aikaisin.

Ensimmäinen muutos reissusuunnitelmaan tuli tässä, meidän piti olla perillä vasta 18-20 ja jäädä pitkän päivän jälkeen auton lähettyville yöksi. Sompiojärvellä olisi ollut hyvät yöpymismahdollisuudet, mutta kumpaakaan ei varsinaisesti kiinnostanut jäädä tähän. Läheltä löytyykin Orposen laavu, joka sijaitsee noin 15 km päässä.

Orposen laavulle reitti oli pääosin hiekkatietä, sekä lopussa lyhyt pätkä hyvää polkua metsässä. Itse laavu, puucee, sekä puuvaja olivat siistikuntoisia ja ilmeisen käytettyjä, sillä tien varteen pääsee autolla. Ihmeteltiinkin hetki eikä täällä tosiaan ole ketään grillaamassa ja viettämässä lauantai-iltaa. Käytiin täyttämässä kahvipannu komeasti virtaavasta Kopsusjoesta, paistettiin grillilihat(ensimmäisenä iltana saa herkutella) ja käytiin nukkumaan laavuun.

Orposen laavu ja tavaroiden järjestelyä

Day 1

Laavulta oli hyvä herätä hieman pilviseen sunnuntaiaamuun, kuten seuraavinakin päivinä, lähdemme liikkelle puoli kymmenen maissa. Ensimmäisen varsinaisen vaelluspäivän alussa rinkka tuntui kevyeltä selässä ja alkumatkasta tuli rupateltua aika paljonkin. Heti laavulta lähdettäessä vastaan tuli komea riippusilta(tai jonkinsortin vaijerisilta kuitenkin). Kyseessä taisi olla koko reissun hienoin siltaviritelmä, vaikka muut sillat olivat komeammissa paikoissa.

Silta noin kilometrin päässä ylävirtaan Kopsusjokea Orposen laavulta

Tästä eteenpäin suuntasimme kohti koillista ja sieltä myöhemmin länteen Karapuljun autiotuvalle. Suurin osa matkasta oli suota, joka hidasti matkantekoa jonkinverran, eivätkä kengät säilyneet kuivina. Alkumatka kuljettiin hyviä pitkospuita pitkin, jotka kuitenkin loppuivat yllättäen keskelle suota. Loppumatka kuljettiinkin mättäältä mättäälle tai mutaista mönkijäuraa pitkin. Kolmisen kilometriä ennen karapuljua tavattiin Tamperelainen nelihenkinen vaeltajaporukka, jotka olivat juuri ylittämässä jokea. Hetken heidän kanssaan käveltyämme päätimme hieman kiristää vauhtia ja pääsimmekin lounaspaikalle Karapuljuun muutamaa minuuttia ennen heitä.

Matkalle Orposesta Karapuljuun mahtui kaksi tälläistä joen/ojanylitystä

Karapuljun autiotupa, mentiin itse tuvan taakse pihalle lounastamaan ja päästettiin isompi  tamperelaisporukka sisätiloihin.

Karapuljussa lounastettuamme matka jatkui pohjoiseen Luirojärvelle, tienviitan mukaan matkaa oli vaivaiset 8km, mikä oli vähemmän kuin oltiin alunperin laskettu. Väli Karapuljusta Luirolle oli tasaista ja helppokulkuista maastoa, mikä ei tietenkään harmittanut aamupäivän suoseikkailujen jälkeen. Reitti taittui alle kahdessa tunnissa, ja matkan aikana keskusteltiin yöpymispaikan valinnasta. Ajatus Sokostin juurella nukkumisesta houkutti molempia, koska aamulla pääsisi heti aloittamaan raskasta huiputusta rinkkojemme kanssa. Päädyimme kuitenkin valitsemaan teltassa yöpymisen Luirojärven telttapaikalla, houkutuksena oli saada märät kenkämme kuivatettua autiotuvan kuivaushuoneessa ja pestyä itsemme saunassa.

Luirojärven sauna. Day 2 Päivä lähti käyntiin suunnilleen seitsemän aikaan, mikä oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus koko reissun aikana. Varomaton kulkija sai herkästi teltan absidista virkistävän muistutuksen tiivistyneestä kosteudesta. Aamupalan ja yleisen tunaroinnin jälkeen olikin taas aika jatkaa matkaa. Noin kolmen kilometrin kävelyn jälkeen alkoikin rinne kohoamaan ylöspäin, ja jokainen askel ylöspäin tiesi aina vaan komeampia maisemia. Sää oli onnekkaan poutainen ja selkeä. Taukoja joutui pitämään muutaman huipulle mennessä, mutta ylhäällä oltiin yhdentoista pintaan. Sokostinhuipulla nautittiin maisemista, leivistä ja tietenkin minttuviinasta. Yhteiskuvaa napatessa Risto onnistui tiputtamaan puhelimensa kivikkoon ja kaikkien onneksi se laskeutui turvallisesti näyttö edellä, mikä aiheutti lasin sirpaloitumisen. Tämä tilanne aiheutti väsyneelle ja vahingoniloiselle ihmiselle paljon naurunaihetta. Huipulla kököttävä rumilus antoi myös hyvän mahdollisuuden vilkaista seuraavien päivien säätilannetta ja soittelemisen. Itseasiassa Soneran liittymä kylläkin toimi lähes missä tahansa missä pääsi vähänkään korkeammalle maaperälle. Näkymä Sokostin huipulta Soneran masto ja huoltorakennus. Reippain mielin jatkettiin matkaa Muorravaarakan suuntaan, ja maisemat jatkuivat komeina alas laskeutuessamme. Juuri tälläistä sitä olikin päässä pyöritelty ennen matkalle lähtöä. Lounastauko pidettiin heti kun joenvarsi kääntyi kohti pohjoista, muistaakseni Riston nautinnoksi repusta tuli pinaattinen kanaperunapata, mikä ei ollut maukkaudella pilattu (kyseessä ei ole makuasia, sillä tämä on Blå Bandin paskin maku). Muorravaarakkaan saapuessa saatiin todeta että paikalle on tulossa jonkin verrankin yöpyjiä, ja loppusaldo autiotuvassa nukkujia oli kahdeksan. Mutta onneksi sopu sijaa antaa, ja tupien nukkumatiloista löytyy kyllä väljää. Iltapuuhana käytiin keräämässä mustikoita huomisen aamupuuron päälle laitettavaksi. Muorravaarakan tuvan edessä oleva joenylityspaikka Sarviojan suuntaan. Day 3 Herättiin sateiseen aamuun täydestä tuvasta ensimmäisten joukossa. Yön aikana tuvan oli täyttänyt pistävä hienhaju, johon me taisimme olla osasyyllisiä. Aamulla liikkelle lähdettäessä oli päivän suunnitelma vielä avoin, lähdettiin kuitenkin suunnistamaan Pirunportille. Tihkusadetta tippui päälle koko aamun, ei kuitenkaan satanut niin paljoa että olisi jaksanut laittaa sadekamppeet niskaan. Niissä olisi kuitenkin hikoillut itsensä läpimäräksi. Nousua oli kuitenkin taas ihan omiksi tarpeiksi, ja maastokin oli haastavan kivikkoista aina Paratiisikurulle saakka. Maisemat olivat jälleen mahtavat, emme olleet edes suunnitelleet alun alkaen paikan tarkastamista, olimme kaikesta jääräpäisyydestämme huolimatta uskoneet Tamperelaisia jotka olivat paikkaa kehuneet, ja kerrankin Tamperelaista oli uskominen. Pirunportille noustiin sumupilven läpi. Sumupilven alta avautuu kaunis näkymä Paratiisikurulle. Aikamme kun olimme ihmetelleet Paratiisikurua, niin oli kuitenkin matkaa jatkettava. Pitkältä tuntuvan kävelyn jälkeen saavuimme lounastamaan Sarviojalle, mikä oli tyhjillään keskellä päivää. Syömisen jälkeen Ville otti kengät jalasta ja tsekkasi pikaisesti jalkojensa kunnon, molempien jalkojen etuvarpaiden kynsien alle oli tullut suuret rakot. Tästä lannistuneena päätettiin jatkaa matkaa vielä eteenpäin, tarkoitus oli kävellä vielä samoilla silmillä Porttikoskelle saakka(Risto totesi etteivät ne rakot enää pahene). Matka Porttikosken suuntaan sujui hyvää vauhtia, kunnes alkoi sataa kaatamalla, pitkin päivää kostuneita vaatteita ei enää jaksanut sadevaatteilla suojella. Saattoi olla virheratkaisu, sillä jatkuvasti kiihtyvä sade kastoi kaikki varusteemme läpimäriksi saakka. Ennen kahdeksaa illalla horisonttiin ilmestyi Porttikosken autiotupa omalla komealla paikallaan Suomujoen rannalla. Muiden mahdollisten vaeltajien onneksi tupa oli tyhjä(ehkä myös hieman meidänkin) ja Ville rupesi välittömästi tekemään tulia sisälle, sillä välin Risto pyörähti tuvan ympäri, riisui märät vaatteensa tuvan seinustalle ja käväisi joessa uimassa. Tulen herätellessä itseään kaminassa levitettiin märät varusteet naruille ja nauloihin tuomaan miellyttävää kosteutta ja raikasta tuoksua tupaan. Riston "hieman" vanhempi Finn-Savotan rinkka oli kerännyt selkäpuolelta senverran kosteutta sisäänsä että sekin tuli tyhjennettyä lavereille kuivumaan. Tupa lämmitettiin kunnolla ja päätettiin jatkaa huomenissa vasta puolenpäivän tienoilla, eipä ole minttukaakao maistunut ennen tätä iltaa koskaan näin miellyttävältä. Porttikosken tupa kiitti meitä aamulla kuivilla vaatteilla. Day 4 Nukuimme aamusta pitkään, jonnekin kahdeksan nurkille. Syynä saattoi olla Villen kitinä liikaa lämmitetystä tuvasta, joka valvotti meitä molempia myöhään yöhön. Tuvalla vietettiin aikaa melkein kahteentoista saakka, tehtiin reilusti puita, järjesteltiin ja jaettiin ruokia, pohdittiin tulevaa suuntaa ja louskutettiin leukoja kauniissa kesäpäivässä Kun vihdoin päästiin liikkeelle niin sunnaksi valittiin Rautulammen autiotupa, päätettiin kuitenkin ylittää Suomujoki edellesiltana ohittamaamme siltaa pitkin, jolle on noin puolitoista kilometriä pohjoiseen. Matka  taittui mukavasti ja äkkiä olimmekin jo Lankojärven tuvan pihalla keittelemässä lounasta. Lankojärven hulppea autio- ja varaustupa, sekä komea hoppari tuvan kulmalla. Lankojärveltä matkaa Rautulammelle ei ollut enää juurikaan ja pikaisen pyrähdyksen jälkeen saavuimme Rautulammen rantaan. Matkaseurana meillä oli muutama poro, joita ei ollut näkynytkään pariin päivään. Kummasteltiin kuinka komeaan paikkaan oli autiotupa rakennettu, pieni järvi tunturien ympäröimänä, jonka rannalla sievä tupa. Kello ei ollut vielä paljoakaan ja pohdimme jatkaisimmeko vielä matkaa luoteeseen kohti Saariselkää, täällä oli kuitenkin muuta väkeä ja päädyimme turisemaan pidemmäksikin toviksi. Tuvassa oli Itävaltalainen nuori mies ja varsinaissuomesta tullut vanhempi herrasmies, joka osoittautui innokkaaksi tarinankertojaksi(nimesimme miehen myöhemmin metsän trolliksi). Mies oli kiertänyt UKK-puistoa jo parinkymmenen vuoden ajan ja oli nytkin ollut reissussa jo toista viikkoa, kiersi tuvalta toiselle ja vietti niissä yön jos toisenkin. Mies oli ilmeisen puhelias ja erittäin kiinnostunut kaikesta käteen sopivasta. Seurattiinkin vierestä kun hän nosteli vuoron perään kaikki Itävaltalaisen varusteet läpi ja tarinoi niistä, tätä oli hauska seurata, eritoten Itävaltalaismiehen ilmeiden vuoksi. Kuultiin myös että Kiilopään tunturikeskuksella olisi yhdestä eteenpäin päivittäin mahdollisuus käydä saunassa. Tämä tieto sai meidät pystyttämään teltan pihalle ja mieli oli jo huomisessa saunassa. Turistiin vielä pitkälle iltaan ja pohdittiin loppureissua, nyt oli kuitenkin keskiviikko ja tarkoituksena oli olla autolla vasta lauantai iltana. Rautulammen maisemissa telttailee mielellään. Day 5 Lähdettiin aamusta kulkemaan kohti Kiilopään tunturikeskusta, päätettiin kiertää Raututunturien kautta, Kiilopään eteläpuolelta. Helppokulkuisesta maastoa vaikka nousujakin oli, näitä polkuja oli kävelty ja ajettu kelkalla paljon. Lounastimme Niilanpäällä ja vauhti oli sen verran hyvää että tajusimme että saapuisimme Kiilopäälle hyvissa ajoin, ehkä jopa juuri sopivasti, yhtä tuoppia ennen saunaa(muutaman voi pyöristää yhteen).  Kiilopään tunturikeskuksella oli jonkinverran trafiikkia, mökkeilijää, päiväretkeilijää ja muuta kulkijaa. Aluksi suuntasimme sisälle ja tilasimme yhdet oluet, samalla selvisi saunan alkavan vasta kello kuudelta. Tämä oli meille kova takaisku, sillä olimme turhaan kiirehtineet tänne ja nyt edessä olisi reilu neljän tunnin odotus(kiitos tästä metsän trollille). Päätettiin kuitenkin jäädä odottamaan, sillä sauna houkutteli ja Villen olisi syytä puhdistaa ja tarkastaa kynsiensä rakot huolella. Odotellessa tuli kierrettyä lähimaastoa, luettiin lehtiä, puhuttiin paskaa, laskettiin menneitä kilometrejä ja suunniteltiin tulevaa. Ville ei vielä tässä vaiheessa tiennyt ettei näitä maisemia kannattaisi hirveästi vielä tutkailla. Kiilopään tunturikeskusa tarjosi saunan, kahvit ja oluen. Kiitos Suomen Latu.  Hitaasti kuluneiden tuntien jälkeen pääsimme vihdoin saunomaan, olimme jo päättäneet että saunan jälkeen kävelemme vielä Sivakkaojan laavulle yöksi. Saunassa oli hiljaista, vain kaksi muuta vaeltajaa meidän lisäksi, hyviä tyyppejä tosin. Saunan jälkeen pukuhuoneessa Ville teki ratkaisun mikä muutti hieman loppureissua. Rakkolaastari vasemman jalan etuvarpaassa lähti irtoamaan nätisti, tosin kynsi päätti lähteä mukaan. Villen ilme, kynnen ollessa puoliksi irti, aiheutti Ristossa hysteerisen naurukohtaukseen ja olikin pakko siirtyä pihalle nauramaan. Varvas paketoitiin kevyesti ja päätettiin katsoa tilannetta huomisaamuna Sivakkaojalla, aikaa oli kuitenkin vielä 2 päivää ja matkaa linnuntietä autolle vajaa 30 kilometriä. Tämän kuvan tunnelmasta puuttuu Villen ilme, sekä Riston hysteerinen nauru. Kävellessämme Kiilopäältä Sivakkaojalle onnistuimme eksymään ensimmäisen kerran koko reissun aikana, tosin nytkin kävelimme polusta vain 500 metriä harhaan ja palasimme pikaisesti oikealle polulle. Illalla vielä naurettiin yhdessä Villen lunarissa oleville varpaille, mutta todellisuudessa molemmat taisivat miettiä, että miten tämäkin vielä päättyy. Riston Day 6 Perjantaiaamu valkeni samanlaisena kuin kaikki muutkin tähän mennessä, yhdeksän aikoihin aamulla olimme valmiita lähtemään, mutta Villen jalat oli tarkastettava ensin. Tähän saakka Ville oli vältellyt jalkojaan, niistä puhumista tai niiden katsomista. Sukan lähtiessä pois ja huomattiin "haavan" märkineen siteen läpi, eikä tuoksukaan ollut mikään miellyttävä. Todettiin ettei tuolla kävellä autolle saakka, matkalla jalat kuitenkin hikoisivat reilusti ja olihan siellä suotakin jonkinverran. Ankaran pohdinnan jälkeen päädyimme ratkaisuun, Ville palaisi Kiilopäälle odottamaan ja Risto hakisi auton ja ajaisi jo illaksi Kiilopäälle. Taksimatka olisi kuitenkin maksanut liikaa(Kiilopää-Sompiojärvi, tietä n. 55km) ja Risto halusi vielä kulkea yhden päivän. Tässä vaiheessa tiemme erkanivat ja tarkoituksena oli kohdata taas iltakahdeksan tienoilla. Jätin osan varusteistani Villelle, sillä matkaa oli reilusti ja tyhjemmällä rinkalla matka sujuisi vauhdikkaammin. Paljoa en kuitenkaan pois jättänyt, hieman vaihtovaatteita ja osan ruoasta. Makuupussista luopumista harkitsin, mutta ajattelin sen olevan turvallisuustekijä mistä en haluaisi luopua. Sanoin Villelle, että yritä keksiä jotain tekemistä ja lupasin soittaa matkalta, jos löytyy kenttää. Sitten alkoikin matka kohti etelää ja siellä sijaitsevaa Sompiojärven parkkipaikkaa. Matka taittui hyvää vauhtia, sillä reitti oli helppokulkuista ja takana oli kaksi kevyempää päivää. En pysähdellyt juurikaan lukemaan kartaa, koska reittiä oli helppo seurata ja muistin selkeät maastonkohdat kartasta, joten edistystä oli helppo laskea mielessä. Onneksi kamera oli Villellä, sillä houkutus jäädä kuvailemaan oli paikoin erittäin suuri. Hauskinta matkalla oli seurata kuinka lähelle pääsin poroja ennen kuin ne huomasivat ja suuntasivat pois. En yrittänyt olla erityisen hiljaa, mutta näköjään olimme yhdessä pitäneet aina sen verran meteliä, ettemme olleet päässeet näin lähelle.  Pysähdyin matkalla toista kertaa kun näin Kaptukaislammen tietämillä tuoreen näköisen laavun, tätä ei näkynyt meidän vuodelta 2010 olevassa kartassa. Komea laavu ja hyväksi todettu huussi pienen suolampareen vierellä. Mainio paikka pysähtyä syömään suklaapatukka. Hetki laavulta lähdön jälkeen polku muuttui kivikkoiseksi ja hieman vaikeakulkuisemmaksi, tiesin kuitenkin olevani jo hyvässä vaiheessa matkaa. Lounastauolle pysähdyin Terävä-Nattasen juurella olevalla nuotiopaikalle, paikalla oli savuava hiillos, mutta en sitä viitsinyt ruveta elvyttämään. Keittelin lounasta ja soitin Villelle, joka yllättyi positiivisesti kun olin jo näinkin pitkällä. Nopean lounastauon jälkeen matka jatkui, eikä sitä ollut enää paljoa jäljellä. Ennen Sompiojärveä selvisi vielä nuotiontekijätkin, kaksi koiranulkoiluttajaa jotka ohitin polulla ilman että jäin sen kummempia höpöttelemään. Autolla kamat konttiin, kenkien vaihto ja hetki venyttelyä. Yllätyin myös, kuinka nopeasti ja vaivatta kävely meni. Hyppäsin auton rattiin ja keula kohti Kiilopäätä, olihan kaveri odotellut jo reilut kuusi tuntia. Villen Day 6 Aamulla ajattelin, että ei tässä mitään. Pakkaan kamat, syön aamupalaa ja sitten lähdetään kävelemään loppupätkä reissusta. Kaikki meni tosiaan siihen asti mukavasti kunnes oli pakko vähän kurkistaa, että mitäs ne itse varpaat on mieltä viimeisestä pyrähdyksestä. Otin sukat jalasta ja rupesin silmäilemään lähempää sidettä, sieltä tulevat aromit valtasivat sieraimeni, ja se  tutkailu meni oksennuksen pidättämiseksi. Tästä  kaikesta viisastuneena tuumattiin, että ehkä ei ole sen arvoista lähteä enää kävelemään sen suurempia matkoja. Tarjouduin myös ystävällisesti maksamaan taksin Sompiojärvelle, mutta Riston pihiys ei koske pelkästään hänen omiaan rahojaan, vaan myös kaikkien muidenkin. Risto tyhjensi rinkkaansa minulle ja hetken päästä kaverista ei näkynyt enää kuin pilkahdus selästä. Mietin, että tässä saattaa tovi vierähtää ennen kuin nähdään taas. Sivakkaojalta lähdin kävelemään takaisin Kiilopäälle, ja jos matkasta sinne täytyy jotain hyvää sanoa, niin aurinko paistoi täysin kirkkaalta taivaalta, mitä ei ollut tullut hetkeen nähtyä, Kassalle päästyäni tilasin kahvin, ja rupesin laskemaan päivän budjettia. Ajattelin, että jos nyt innostun syömään hyvin ja nauttimaan ravintolan alkoholituotteiden suppeasta tarjonnasta, niin mitä luultavimmin olisi kannattanut tilata vain se taksi. Tästä vähän jopa vittuuntuneena päädyin siihen, että ostan vain ison pullon vettä, ja säännöllisin väliajoin kahvia, saapahan sitten tekemisen puutteessa ravata vaikka vessassa. Päivän ruokailuna söin rinkkaani tyhjäksi kaikesta sellaisesta, mikä ei vaatinut minkäänlaista valmistelua. Kaikkien kahvien ja loputtomalta tuntuvien istuskelujen jälkeen pihaan päräytti tuttu naama.  Naureskelun jälkeen otettiin suunnaksi Inarin terveyskeskus, josko siellä paikallinen shamaani osaisi auttaa miestä hädässä. Soitin päivystykseen etukäteen ja kysyin ottaisiko siellä joku minut vastaan, ja selvennettyä tilannetta sain myöntävän vastauksen. Näytettyäni lääkärille varpaita hän sanoi, että yleensä, kun joku soittaa ja kertoo rakosta varpaassa, niin se on pikkaisen eri juttu. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja hetken päästä makoilinkin vuoteella odottamassa puudutuksen vaikutusta. Lääkäri nyppäsi toisen kynnen suoraan irti, ja toiseen kynteen pitikin sitten käyttää vähän veistä. Seuraavaksi olinkin reippaana kävelemässä ulos kuuntelemaan Riston paskanaurua, ja kun hän sai tarpeekseen niin alkoi matka kotia kohti.